Quinteto ¡Otra Vez!

– suom. VIELÄ KERRAN!

Quinteto Otra Vez muovailee klassisesta tangosta kasvaneen tango nuevo -musiikin mahdollisuuksia mm. säveltämällä, tuottamalla ja esittämällä suomalaisia sävellyksiä, täysin uutta tangoa – nuevo tango finlandés. Otra Vez Tango

Kymmenen vuotta sitten toimintansa aloittaneen Otra Vez -kvintetin soinnilliset lähtökohdat ovat syvällä argentiinalaisen tangon traditiossa, vaikkakin yhtyeen tavoitteena koko olemassaolonsa ajan on ollut luoda uutta, eikä varjella vanhaa. Tango nuevo on sananmukaisesti uutta musiikkia, niinpä Quinteto Otra Vez haluaa lisätä tangon traditioon jotakin uutta, jonka perustana on syvällinen perinteen tuntemus.

Kaudella 2011 Otra Vez on luonut jo kolme uutta ohjelmakokonaisuutta. Ensimmäinen näistä oli yhteistyöprojekti maailmankuulun ranskalaisen huilisti-kapellimestari Patrick Galloisin kanssa. Otra Vez sävelsi ja sovitti kokonaisen konserttiohjelman joka kantaesitettiin Jyväskylässä pidetyissä konserteissa huhtikuussa 2011. Tämän lisäksi Otra Vez sävelsi kokonaisen konserttiohjelman tangokvintetille ja jousiorkesterille Mikkelin Kaupunginorkesterin tilauksesta. Konserttikokonaisuus kantaesitettiin yhdessä Mikkelin orkesterin kanssa toukokuussa 2011. Jyväskylän Kesän tilaamassa elektroakustisessa konsertissa Otra Vez esiintyi yhdessä jazztrumpetisti Verneri Pohjolan kanssa. Projekti sai kantaesityksensä heinäkuussa 2011, Jyväskylän Kesän konsertissa. Otra Vez Tango

Kymmenvuotisen uransa aikana Quinteto Otra Vez on julkaissut kolme albumia ja konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla. Yhtye on vieraillut mm. Argentiinassa, Tanskassa, Norjassa, Belgiassa, Tšekissä sekä Venäjällä. Omien konserttien lisäksi Otra Vez on esiintynyt useissa yhteiskonserteissa. Vuonna 2009 yhtye sävelsi konserttiohjelmiston sinfoniaorkesterille ja esitti sitä eri puolilla Suomea mm. Jyväskylä Sinfonian, Oulu Sinfonian, Kymi Sinfonietan ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Kaudella 2009-2010 Otra Vez sävelsi musiikkia UMO Big Bandille ja toukokuussa pidetty yhteiskonsertti oli suuri menestys niin kaupallisesti, kuin kritiikin osalta.

Elokuussa 2010 Otra Vez esiintyi Argentiinan suurimalla tangofestivaalilla, Buenos Aires Tango Festival, solistinaan Martin Alvarado. Lisäksi yhtye osallistui kansainväliseen tangokonferenssiin sekä dokumenttielokuvan kuvauksiin festivaalin yhteydessä. Esiintyminen festivaalilla avasi uuden kulttuurivientiväylän ja uusia yhteistyömahdollisuuksia Suomen ja Argentiinan välille. Samalla vierailu nosti merkittävällä tavalla uuden suomalaisen tangon ja Otra Vezin kansainvälistä profiilia. Otra Vez Tango

Otra Vez on esiintynyt lukuisten vierailijoiden kanssa, kuten Martin Alvarado, Patrick Gallois, Eino Grön, Severi Pyysalo, Verneri Pohjola, sekä María Trubba ja Javier Antar.

Antti Heermann (viulu), Markus Elgland (kitara), Henrik Sandås (bandoneon), Matti Laukkanen (piano) & Tony Elgland (basso).

backstage

8rnl7cxh

body-bg-6